Tuntuu, että viime kuukauden ilmastoanalyysistä on iäisyys. Moni asia on muuttunut koronaepidemian rantauduttua voimalla Suomeenkin maaliskuun aikana ja olen muiden mukana priorisoinut kovin eri asioita kuin ennen. Ilmastonmuutos on kuitenkin tärkeä kestoaihe, ja säätilan poikkeavuus normaalista kiinnostaa. On aika pyöritellä Kaisaniemen lämpötila- ja lumihavaintoja omassa laskentataulukossa. Juttu on jatkoa aiemmille data-analyyseille, joista ensimmäisen tein joulukuusta.
Kuluvan vuoden maaliskuu oli Helsingissä jatkoa talvettomalle talvelle. Kuukaudessa oli vain viisi päivää, joiden keskilämpötila oli pakkasen puolella. Laskin tällä kertaa Kaisaniemen lämpötilahavainnoista tilastollisen vertailun vuosilta 1882 – 1981. Jakso on sata vuotta pitkä, ja enimmäkseen ajalta, jona ihmisen aiheuttamat kasvihuonepäästöt eivät vielä suuresti näkyneet lämpötiloissa. Mediaanimielessä maaliskuun alussa on noin neljän asteen pakkasia, ja lopussa lämpötila nipinnapin plussalla. Tällainen kevään eteneminen ei näy lainkaan varsinaisissa mittauksissa. Vuonna 2020 maaliskuun keskilämpötila oli 2,4 astetta, ja kuukauden alusta loppuun lämpötila vaihteli näiden välillä. Graafista näkyi myös, että maaliskuussa oli useita päiviä, joiden keskilämpötila oli korkeampi kuin kertaakaan sadan vuoden vertailujaksolla, mutta samoin näkee, että näiden ylitysten kohdalla kyse on suurelta osin sattumasta.
Moni on kysellyt, kannattaako yksittäisestä mittauspisteestä tehdä analyysejä ja mitä se kertoo ilmastosta. On selvää, että yhden pisteen arvojen perusteella ei pidä tehdä globaaleja johtopäätöksiä, mutta kyllä nämä arvot mittausalueesta kertovat merkittäviä asioita. Kaisaniemen mittaustulokset kyllä kuvastavat ainakin Helsinginniemen olosuhteita melko hyvin, eikä juuri mittauspisteen ympäristössä ole tapahtunut esim. merkittävää lisärakentamista. Lisäksi datan ajallinen kattavuus on hyvinkin riittävä, ja data on laadukasta. Voin myös varsin huoletta sanoa, ettei ilmastonmuutos rajoitu vain Helsinkiin, vaan hyvin vastaavia tuloksia on muiltain seuduilta.
Maaliskuu on mittaushistorian ajan ollut Helsingin Kaisaniemessä selvästi helmikuuta lämpimämpi, mutta kuitenkin keskilämpötilaltaan pakkasen puolella. Lämpenemistrendi on myös selvä – vuosina 1890 – 1920 maaliskuun keskilämpötila oli -3,33 C ja vuosina 1990 – 2020 enää -0,71 C. Mittadatassa näkyy myös, että 1920- ja 1930-luvuilla maaliskuut olivat verraten lämpimiä, mutta kuitenkin paljon kylmempiä, kuin viime vuosisadan lopussa. Vastaava näkyy 1930-luvulla myös muina talvikuukausina. Lämpenemistä on siis tapahtunut varovaisen arvion mukaan n. 2,6 astetta.
Maaliskuun keskilämpötila on ollut plussalla useampina vuosina, kuin helmikuun. Se on silti ollut harvinaista vuoteen 1990 asti, ja vuodesta 2014 se on ollut uusi normaali – viimeiseen yhdeksään maaliskuuhun mahtuu vain kaksi, joiden keskilämpötila oli miinuksella. Vuosikohtaisesta graafista johon on piirretty myös juokseva keskiarvo voisi silmämääräisesti päätellä, että Helsingin maaliskuu olisi lämmennyt jo yli neljä astetta. Tässä kohtaa on huomautettava, että juokseva keskiarvo koskee melko lyhyttä aikaa ja poukkoilee edestakaisin, ja lisäksi ihan päissä sen laskemiseen on käytetty alle kymmentä vuotta. Halusin kuitenkin piirtää käppyrän laitoihin asti.
Jo 60-luvulta asti ja luultavasti myös sitä ennen maaliskuussa on ollut tavallista, että lämpötila Kaisaniemessä käy päivän aikana plussan puolella. Vuosina 1960 – 1990 oli kuitenkin myös päivät, joina lämpötila oli koko päivän miinuksella, olivat tavallisia, ja sen jälkeen niistä on tullut harvinaisempia.
Maaliskuussa satoi lunta useamman kerran, mutta varsinaista lumipeitettä ei päässyt syntymään. Kymmenen minuutin välein tallennetussa datassa näkyy 2 cm lunta maaliskuun 20. päivänä ensin klo 7:40, ja sitten uudestaan 8:10. Molemmilla kerroilla lumipeite katosi seuraavan 10 minuutin aikana. Seuraavana päivänä lumipeitettä esiintyi klo 6:50 – 8:00 ja klo 11:00 – 12:20. Ilman lämpötila on ollut sen verran plussalla, että edellytyksiä lumen pysymiselle maassa ei tänä vuonna ollut.
Maaliskuussa paksu lumipeite oli normi vuoteen 1988 asti. Poikkeuksia on kaksi, vuosi 1961 jolloin hyvin vähäluminen maaliskuu seurasi vähälumista helmikuuta, ja vuosi 1975, jolloin helmikuu kyllä oli luminen mutta kevät saapui aikaisin.
Elämme ainakin kahdella tavalla hyvin poikkeuksellista vuotta. Koronaepidemiasta seurannut lentomatkailun romahdus ja päästöjä aiheuttavan toiminnan hiipuminen antaa toivoa siitä, että myös ilmastonmuutoksen takia olisi mahdollista tehdä yhteiskunnallisia muutoksia. Joka tapauksessa näyttää varmalta, että Helsingin maaliskuut lämpenevät yhä, ja lumiset maaliskuut käyvät yhä harvinaisemmiksi. Toivon silti, että Pariisin sopimuksen tavoitteisiin päästään, jolloin tähän asti nähty lämpeneminen ei enää moninkertaistuisi tulevaisuudessa.